Zürich - viisi poimintaa meidän matkaltamme


Nämä eivät ole parhaita paloja, mutta nämä ovat palasia Zürichista. Aitoja, koettuja hetkiä matkan varrelta - asioita, jotka jäivät mieleen.

Mitä me näimme ja koimme Zürichissa - mikä jäi mieleen? Tässä meidän viisi valintaamme, mitä tulee nähtävyyksiin, katuihin, aktiviteetteihin, ravintoloihin ja yösijoihin. Jos olet käynyt Zürichissa, olisi mukava kuulla sinun viisi valintaasi näissä kategorioissa!



Nähtävyys

Grossmünsterin kirkko (Grossmünsterplatz). Tämä alunperin 1000-luvun loppupuolella rakennettu Zürichin maamerkki on uskomattoman upea niin sisältä kuin ulkoakin. Korkeudet ovat aivan käsittämättömiä ja jotenkin Grossmünster yksinkertaisesti vain teki vaikutuksen. Kävimme vilkaisemassa myös Fraumünsterin kirkkoa joen toisella puolen, mutta kyllä tämä vain oli vaikuttavampi. Tosin... Fraumünsterin puolelta jokea sai Grossmünsterista varsin komeita kuvia!

Katu

Bahnhofstrasse. Nimensäkin mukaisesti heti päärautatieaseman läheisyydessä sijaitseva (kävely)katu, jonka varrelta löytyy oikeastaan kaikki mahdollinen ravintoloista ja baareista erilaisiin ostosmahdollisuuksiin. Myös rakennukset itsessään ovat Bahnhofstrassella nähtävyys!








Aktiviteetti

Katusoittajien musisointi - ja tähän ainakin sata sydäntä perään! Me törmäsimme vahingossa kahteen mieheen, jotka soittivat selloa ja oboeta Helmhausin (Münsterbrücke x Limmatquai, aivan Grossmünsterin kupeessa) avonaisessa tilassa. Uskomattoman taitavat soittajat ja upea akustiikka, muisto tästä tuo vieläkin kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Ja vain kaikessa hyvässä! Video tämän postauksen lopussa.

Ravintola

SAM's Pizza Land. Tämä nyt ei todellakaan edusta perinteistä sveitsiläistä missään tapauksessa, mutta oli ainoa ravintola, jossa Zürichissa söimme. Ja oli muuten takuulla kallein ikinä syömäni pizza! Lättänä maksoi 35 euroa, mutta oli kyllä hyvääkin. Tarjoilijat olivat kaikesta huolimatta mukavia, lapsi sai omaa puuhasteltavaa ja paikka oli hauskasti sisustettu - saattaisin mennä vaikka uudelleenkin.







Majapaikka

Arlette Am Hauptbahnhof - Klein aber Fein! Kuvittelin varanneeni neljän tähden hotellin, varasin kahden. Katsoin nimittäin vääriä tähtiä... Jos kaipaa paluuta 1960-luvulle yhdistettynä mielettömän hyvään sijaintiin Zürichin keskustassa, tämä on oikea valinta. Joko juomaveteen oli yön aikana sekoitettu jotain huumaavaa ainetta tai sitten Arlette Am Hauptbahnhof yksinkertaisesti kasvoi meihin (kaikessa hyvässä) nukutun yön päälle. Alkujärkytyksen jälkeen kaikki hyvin, siis!

Oletko koskaan käynyt Zürichissa - vai haluaisitko kenties joskus lähteä siellä käymään? Mitkä olisivat sinun viisi poimintaasi?





Oma identiteetti monikulttuurisessa perheessä


Oma identiteettimme kasvaa, kehittyy ja muuttuu vuosien varrella, halusimme tai emme. Kasvamme lapsista teineiksi ja teineistä aikuisiksi - äidiksi, vaimoiksi, miehiksi, isiksi. Olemme myös työntekijöitä ja työnantajia, mentoreita, opiskelijoita... Lista on loputon.

Nyt halusin kuitenkin uppoutua hetkeksi siihen identiteettiin, joka minulle on muovautunut.

Sillä vaikka ennen kaikkea olen äiti ja vaimo, olen myös paljon enemmänkin. Ja ei, en puhu nyt työidentiteetistäni tai siitä, että olen tietysti myös lapsi vanhemmilleni, tai serkku omille serkuilleni.





"Molemmat sekaisin päästään - niin sanottiin, kerran rakastin kumpaakin."

Viimeistään naimisiinmenon jälkeen - niin no, oikeastaan jo seurusteluaikana - minulle alkoi muodostua entistäkin vahvempi, kulttuurisidonnainen identiteetti. Sen rinnalle alkoi samalla kasvaa identiteetti, jollaista minulla ei ollut ikinä ennen vielä ollut.

Oma suomalaisuuteni vahvistui. Siinä, missä mies oli ihmisiin helposti kontaktia ottava, puhelias amerikkalainen, oli minulla vaikeuksia olla aivan yhtä luonteva. Olkoonkin, että olen sosiaalinen - vei aikansa kasvaa siihen tiettyyn avoimmuuteen, joka mieheltä tuli niin luonnollisesti. Aloin aistia entistäkin herkemmin ne värit, joita Yön ja Eppu Normaalin lauluissa oli. Se syvä, melankolinen suomalaisuus, jollainen on sisäänasennettuna todennäköisesti on vain syntyperäisellä suomalaisella.

Ja toisaalta, sain tutustua erilaiseen kulttuuriin niin miehen kautta kuin itse paikan päälläkin. Pieni, räpiköivä amerikkalainen alkoi kasvaa - uskalsin rakastaa niitä asioita, jotka suomalaiselle olisivat olleet vain kivoja. Hauskasta tuli älyttömän cool tai vaikkapa magnificent, eivätkä miehen käyttämät hellittelynimet sweety piesta aina sugar cookieen enää särähtäneet korvaan. Enemmänkin särähti se, jos näitä ei kuullut päivän aikana.





"Ne sisarukset palas mieleen, nyt mietin vaan - mitä heille kuuluu, onko kaikki kohdallaan."

Alussa kaikki tämä tuntui oudolta ja vähän jännittävältäkin. Nyt asiat ovat alkaneet asettua uomiinsa, ja nämä kaksi sisarusta minussa - suomalainen ja amerikkalainen - ovat oppineet elämään sopuisasti. Ennen kiinnitti huomiota siihen, kuinka selkeästi toinen identiteetti työntyi esille toisen jäädessä taka-alalle, ja nyt siihen ei oikeastaan kiinnitä mitään huomiota.

Voin sydämestäni hehkuttaa miehelleni, kuinka rakastin sitä ruokaa, jota tänään söin lounaaksi - ja samaan hengenvetoon kerron äidilleni, että tulipahan syötyä maukasta ruokaa. Ja jos kielistä puhuttaisiin, voisin hyvinkin kertoa olevani englanniksi paljon kohteliaampi ja avoimempi, suomeksi taas selkeämpi, jäsennellympi ja hillitympi.

Mutta mennään siihen sitten jollakin toisella kerralla.

Tämän tekstin kuvina sekalaisia otoksia minusta, identiteettihirviöstä, eri vuosi(kymmente)n aikana, väliotsikot puolestaan lainattu Anssi Kelan kappaleesta Kaksi sisarta.